Elämää Bogotassa

Eloani Kolumbian pääkaupungissa Bogotassa on nyt vierähtänyt vasta puolisen vuotta. Saavuin tänne mieheni töiden perässä ja jo tänne muuttaessa ajatuksena oli täällä olon väliaikaisuus pysyvän kodin sijaan. Mitä enemmän aikaa vierähtää, sitä varmemmaksi tuo väliaikaisuus muuttuu. Olen tosi kova tutkimaan ja selvittelemään asioita etukäteen ja näin ollen olin luonut ennakkokäsitykseni Bogotasta  ennen kuin olin astunut jalallakaan koko kaupunkiin. Näiden tietojen perusteella olin etukäteen huolestunut siitä, miten pärjäisin harmaassa korkeuksissa sijaitsevassa suurkaupungissa, jossa sää häilyisi hailuna kuukaudesta toiseen.

On kuitenkin tarpeen ensimmäiseksi pohjustaa kokemustani sen verran, että moni elämästä elämää tekevä asia on puuttunut täällä oleskelustani ja vaikuttanee siten hyvin subjektiiviseen kokemukseeni.  Olen tehnyt etätöitä, joten töiden tai opintojen kautta saatava kontakti tähän kaupunkiin ja maahan on jäänyt uupumaan täysin. Lisäksi olen itse ollut monien vuosien opiskelu- ja työrupeaman jälkeen loman tarpeessa ja keskittynyt täällä töiden ja puolison lisäksi itseeni. Olen ottanut rennosti ja käyttänyt hurjasti aikaa kaikkien uusien ja vanhojen harrastusten löytämiseen yrittäen hahmottaa uudelleen, että mitä tykkään tehdä kaikella sillä vapaa-ajalla, joka ei enää menekään opintoihin liittyiin toimintoihin. Tämä on ehkä jonkinlainen kiertotie myös sille toteamukselle, että en ole panostanut täällä esimerkiksi uusien kavereiden hankkimiseen. Kaverisuhteiden luomista on luultavasti hidastanut lisäksi se tieto, että täällä olomme on väliaikaista. Joitakin suomalaisia tuttuja olen onneksi saanut, mutta siihen se on lähinnä jäänyt. Ainoa paikallinen vakituisesti tapaamani ihminen onkin espanjan opettajani. Jos olisin heittänyt ihmissuhdeverkot vesille, olisi kokemukseni täältä mahdollisesti hyvin erilainen, sillä ihmissuhteet usein tekevät paikasta erityisen.

Ennen tänne muuttoa muodostamani kuva viileänharmaasta suurkaupungista on kuitenkin se osa kokemustani, joka on muodostunut ongelmalliseksi. Olen havahtunut siihen, että nautin mieluummin lämmöstä ja vastavuoroisesti kärsin pakkasesta, kuin elelen päivästä toiseen keskinkertaisessa säässä. Toki täälläkin aurinko välillä paistaa ja silloin on ihan mukavaa, mutta kyllä sitä silti kaipaa Suomen ääripään säätiloja ja neljää vuodenaikaa (ellei läpivuoden trooppisia lämpötiloja ole tarjolla). Lisäksi olen tullut siihen lopputulokseen, että paikkani on jossakin mukavan keskikokoisessa ja helposti lähestyttävässä kaupungissa suurkaupungin sijaan. Täällä sisämaassa olen ikävöinyt eniten luontoa – veden ja metsien läheisyyttä. Parhaatkaan puistot eivät korvaa luonnon rauhaa, eivätkä puhdasta ilmaa. Ilmanlaatu täällä vaihtelee, mutta useinkaan se ei ole kovin hyvä. Lopetin tupakoinnin monen vuoden jälkeen noin puolitoistavuotta sitten ja kaikenlaiset hengityselinten vaivat katosivat nopeasti. Täällä ollessa ne ovat palanneet ja limaa saa rykiä keuhkoista päivästä toiseen. Samalla kun itse pelkään keuhkojeni puolesta raataa mieheni töissä hurjia päiviä. Työn ja levon suhde on kaukana harmonisesta. Lääkärillä käydessä emme ole varmoja onko hurjat reseptilistat, lisäkokeet ja tapaamiset kirjoitettu todella terveyttämme ajatellen vai rahan perässä.

Olemme kuitenkin myös onnekkaita saatuamme kokea elämää tässä kaupungissa. Asumme hurjan kauniissa kodissa kulttuurin keskellä historiallisessa keskustassa. Turistit vaeltelevat kaduilla, jotka vievät kotiimme. Näkymät osoittavat niin vanhan kaupungin kattojen ylle kuin kauniin vehreille vuorille. Hedelmät ovat aina sesongissa ja kaupungista on löytynyt monia uusia ruokatuttavuuksia. Täällä luovuus on kukkinut ihan eri tavalla kuin koto-Suomessa ja maaginen realismi tuntunut enemmän kuin kirjagenreltä. Espanjan opinnot ja paikallistuntemus ovat siirtyneet harppauksin eteenpäin taxikuskien kanssa vietettyjen juttutuokioiden seurassa. Me kaksi olemme saaneet keskittyä suhteeseen ja toisiimme kaupungissa, jossa meillä on vain toisemme.

Elämä on ollut täällä hyvää ja huonoa niin kuin kaikkialla, sillä yhtä täydellistä paikkaa ei ole. Mitä useammassa maassa asuu sitä vaikeammalta tuntuu ajatus siitä, että löytäisi sen yhden ja ainoan kotinsa jostakin. Jotakin jää aina ikävöimään oli missä vaan. Tämän ajan tärkein tarkoitus onkin ehkä ollut osoittaa se, mitä asioita itse elämässä eniten arvostaa.  Niiden asioiden pohjalta aika Bogotassa on ollut meille ihana kokemus, mutta ei pysyvä koti.

P.S. Pitää myös muistaa, että Kolumbia on valtava ja monipuolinen maa ja Bogota vain yksi osa sitä. Yksi Bogotan parhaita puolia onkin pääsy Kolumbian muihin, järjettömän upeisiin paikkoihin.