Kävelet pitkin Turun katuja. Vitsit, että on
eksoottista, katso nyt tuotakin kadunlakaisijaa. Niin eurooppalaista! Lähestyt riemuissaan leikkiviä lapsia. Voi
kuinka söpöjä, päätät ottaa heistä kuvan. Leikin
tohinassa muodostuneet mutatahrat kuvastavat hyvin paikallista vaatimatonta elämää. Tämä on sitä aitoa Turkua. Muikku!
Palat halusta jakaa kuvan somessa. Kirjoitat kuvatekstiin, kuinka turkulaiset
lapset olivat köyhiä, mutta onnellisia.
Kyseisenlaisissa kuvissa ja niiden jakamisessa on usein monenlaisia ongelmia. Yksi niistä on tietynlaisen stereotyyppisen kuvaston välittäminen. Onkin tärkeää miettiä, että mitkä ovat aidot tarkoitusperät kuvan ottamiselle ja jakamiselle. Vahvistetaanko vai haastetaanko niillä stereotypioita? Tieto esimerkiksi köyhyydestä ja muusta negatiivisesta välittyy jo traditionaalisen median kautta luoden lähes yksipuolista kuvaa eri maista. Tietoisuuden lisäämiseen ei siis tarvita enää jokaisen Maija-Matkailijan kuvia ihmisistä kurjissa oloissa (journalismi on kuvienkin osalta ihan oma tarinansa). Samaan aikaan ihmisten kuvien jakaminen positiivisella viestillä on sekin usein stereotypioihin nojautuvaa, kuten "köyhä, mutta onnellinen" esimerkissä, joissa ne toiset köyhät inspiroivat esimerkillään ja hymyllään.
Paikallista elämää voi tuoda esille jotenkin muutenkin, kuin objektifioimalla ihmisiä. Vaihtoehtoina ei ole vain ottaa sama tarkkaan hiottu selfie saman turistikohteen edessä kuin muutkin, tai käyttää paikallisia ihmisiä arki-askareissaan lavasteina. Kuvata voi vaikka erilaisia maisemia, kaupunkien arkkitehtuuria tai erilaisia tapahtumia. Jo niistä saa varmasti kattavan kuvan kohteesta. Typeriä stereotypioita vaikkapa Afrikan maista voi haastaa esimerkiksi kuvaamalla Nairobin pilvenpiirtäjiä ja urbaania kaupunkielämää. Ei ole tarvetta etsimällä etsiä niitä savimajoja, naisia kantamus päänsä päällä tai resuisia lapsia kärpänen poskella esitelläkseen "aitoa Afrikkaa". Aito Afrikka on moninaisuudessaan kaikkea maan ja taivaan väliltä eikä sitä tulisi typistää tylsiksi stereotypioiksi.
Lisäksi on toki syytä miettiä suostumusta. Törkeintä on ottaa kuva jostakin henkilöstä ilman heidän lupaansa. Lapsen kohdalla kuitenkin voi jopa lupaa kysyttäessä miettiä, kuinka syvää on luvanantajan ymmärrys siitä mihin tarkoituksiin kuva voi päätyä ja kuinka kauaskantoisesti. Aikuisen kohdalla on myös hyvä pohtia, että onko luvan antaminen todella täysin vapaaehtoista. Voiko luvan antaja kokea painetta esimerkiksi miellyttää turistia syystä tai toisesta. Tämän vuoksi olen itse päättänyt olla kuvaamatta lapsia täysin.
Maailmalla ollessa riittää kuvattavaa ja vaikka hymyileviä lapsia voi toki ihailla on väärin kohdella heitä objekteina tai keinona kerätä sometykkäyksiä reissuilleen. Tärkein ohjenuorani onkin, että joka kerta kun matkaillessa näet söpön lapsen, jonka kuvan haluat ottaa ja jakaa, mieti ensin ottaisitko saman kuvan tuntemattomasta Turkulaisesta valkoisesta lapsesta. Jos niin tekisit, mieti myös mitä seuraamuksia siitä sinulle olisi. Kaikilla lapsilla on oikeus yksityisyyteen kaikissa maailman maissa – myös niissä köyhemmissä, ja sinulla velvollisuus miettiä tekojesi eettisyyttä myös Suomen ulkopuolella.
Kuulostaako tutulta?
Luultavasti ei. Jos sen sijaan vaihdamme tarinaan Turun sijaan jonkin kaupungin
Afrikan, Aasian tai Latinalaisen Amerikan maista alkaa tarina kuulostamaan
yhtäkkisen realistiselta katsaukselta monen reissailijan päivään. Näin ollen kadulta
löytyneiden tuntemattomien lasten kuvaaminen alkaakin vaikuttamaan eksotisoinnilta. Usein
ihmettelen, miksi koemme olevamme oikeutettuja kuvaamaan etelämpien maiden
lapsia kuin heidän kehonsa olisivat omaisuuttamme ja he esineellistettävä
turistikohde monen joukossa, samalla kun Suomessa keskustellaan siitä, saako edes
oman lapsen kuvia jakaa sosiaalisessa mediassa.
 |
| Saih Norway |
Kyseisenlaisissa kuvissa ja niiden jakamisessa on usein monenlaisia ongelmia. Yksi niistä on tietynlaisen stereotyyppisen kuvaston välittäminen. Onkin tärkeää miettiä, että mitkä ovat aidot tarkoitusperät kuvan ottamiselle ja jakamiselle. Vahvistetaanko vai haastetaanko niillä stereotypioita? Tieto esimerkiksi köyhyydestä ja muusta negatiivisesta välittyy jo traditionaalisen median kautta luoden lähes yksipuolista kuvaa eri maista. Tietoisuuden lisäämiseen ei siis tarvita enää jokaisen Maija-Matkailijan kuvia ihmisistä kurjissa oloissa (journalismi on kuvienkin osalta ihan oma tarinansa). Samaan aikaan ihmisten kuvien jakaminen positiivisella viestillä on sekin usein stereotypioihin nojautuvaa, kuten "köyhä, mutta onnellinen" esimerkissä, joissa ne toiset köyhät inspiroivat esimerkillään ja hymyllään.
Paikallista elämää voi tuoda esille jotenkin muutenkin, kuin objektifioimalla ihmisiä. Vaihtoehtoina ei ole vain ottaa sama tarkkaan hiottu selfie saman turistikohteen edessä kuin muutkin, tai käyttää paikallisia ihmisiä arki-askareissaan lavasteina. Kuvata voi vaikka erilaisia maisemia, kaupunkien arkkitehtuuria tai erilaisia tapahtumia. Jo niistä saa varmasti kattavan kuvan kohteesta. Typeriä stereotypioita vaikkapa Afrikan maista voi haastaa esimerkiksi kuvaamalla Nairobin pilvenpiirtäjiä ja urbaania kaupunkielämää. Ei ole tarvetta etsimällä etsiä niitä savimajoja, naisia kantamus päänsä päällä tai resuisia lapsia kärpänen poskella esitelläkseen "aitoa Afrikkaa". Aito Afrikka on moninaisuudessaan kaikkea maan ja taivaan väliltä eikä sitä tulisi typistää tylsiksi stereotypioiksi.
Lisäksi on toki syytä miettiä suostumusta. Törkeintä on ottaa kuva jostakin henkilöstä ilman heidän lupaansa. Lapsen kohdalla kuitenkin voi jopa lupaa kysyttäessä miettiä, kuinka syvää on luvanantajan ymmärrys siitä mihin tarkoituksiin kuva voi päätyä ja kuinka kauaskantoisesti. Aikuisen kohdalla on myös hyvä pohtia, että onko luvan antaminen todella täysin vapaaehtoista. Voiko luvan antaja kokea painetta esimerkiksi miellyttää turistia syystä tai toisesta. Tämän vuoksi olen itse päättänyt olla kuvaamatta lapsia täysin.
 |
| ChildSafe Movement |
Maailmalla ollessa riittää kuvattavaa ja vaikka hymyileviä lapsia voi toki ihailla on väärin kohdella heitä objekteina tai keinona kerätä sometykkäyksiä reissuilleen. Tärkein ohjenuorani onkin, että joka kerta kun matkaillessa näet söpön lapsen, jonka kuvan haluat ottaa ja jakaa, mieti ensin ottaisitko saman kuvan tuntemattomasta Turkulaisesta valkoisesta lapsesta. Jos niin tekisit, mieti myös mitä seuraamuksia siitä sinulle olisi. Kaikilla lapsilla on oikeus yksityisyyteen kaikissa maailman maissa – myös niissä köyhemmissä, ja sinulla velvollisuus miettiä tekojesi eettisyyttä myös Suomen ulkopuolella.
P.S. Olen myös itse ottanut ja jakanut kuvia lapsista somessa aikoinaan. Kaikki me teemme virheitä. Itseään ei tarvitse siis täysin soimata, mutta pääasia on, että virheistään oppii.
P.P.S. Sori Turkulaiset, Tampere representing!
Be First to Post Comment !
Post a Comment